Pääasiallisin syy taisi olla se, että äitini oli taitava ompelija ja laajemminkin ottaen käsityöläinen, jonka tasolle en ole koskaan yltänyt. Äitini halusi siirtää taitonsa minulle. En ollut kovinkaan kätevä, jonka vuoksi turhauduin ja lopulta hylkäsin ajatuksenkin käsitöiden tekemisestä. Inhosin peruskoulun käsityötunteja, joilla en saanut juuri mitään aikaiseksi. Opettajatkaan eivät suuremmin tukeneet oppimista.

Jokin aika sitten aloitin taas neulomisen. En osaa enää virkata. Ehkä joskus on senkin aika - sitten kun kätenikin ovat taas parantuneet. Kummallisinta on, että eilen ajattelin ensimmäistä kertaa koneompelua. Miksiköhän? Olisi kiva kokeilla joskus jotain, vaikka suoran sauman ompelemista.

Lainasin kaupunginkirjastosta kirjan Hetaleita poropeukaloille. Kati Rapian kirja on kieltämättä mielenkiintoisen näköinen. Kuvat ovat kivasti otettuja ja lopputulokset vaikuttavat hauskoilta. Aloittelijoille tarkoitettu kirja tarjoaa varmasti riittävän yksinkertaisia ohjeita.

En kuitenkaan ostaisi itse kirjaa. Kirjan ohjeet ovat (ihme kyllä) liian helppoja minulle. Lisäksi ohjeissa ei mainita mallien neuletiheyksiä ja kaikki lankavaihtoehdot ovat Novitaa. Pakko-Novitaa siis, jos ohjeiden testauksessa joutuu käyttämään Novitan lankoja.

Myös hinta harmittaa. Yli 30 euron hinta ohuesta pehmytkantisesta lipuskasta on mielestäni liikaa. Taidan siis edelleen tyytyä tutkimaan vanhoja kunnon kirjoneuleohjeita ja pohtimaan, miten ahtaa 80 silmukkaa kerrokselle.